| Tilaisuus on aina tilaisuus tehdä lähtemätön vaikutus. Tilaisuus yhdistää maailmalle hajautuneen suvun ja tärkeät ystävät. Tilaisuus voi myös koota yhteen yrityksen työntekijät, asiakkaat tai yhteistyökumppanit.
Hyvissä juhlissa tulee yleensä vastaan ennalta odottamattomia yllätyksiä. Siksi tilaisuuden luonne ja tavoiteltu tunnelma on syytä suunnitella tarkkaan ennakkoon. Pääroolissa olevat ihmiset ja asiat saavat ansaitsemansa huomion, kun henkilökunta osaa asiansa. Asiantunteva ja ystävällinen palvelu merkitsee huolettomuutta ja varmuutta siitä, että tilaisuus etenee suunnitellulla tavalla.
Hyödynnä asiantuntijuutemme ja kokemukseme tunnelmallisten tilaisuuksien järjestämisestä. Ohjelmaa, retkiä, vierailuja tai aktiviteetteja ruvetaan suunnittelemaan osaksi yhteisö- tai yritystapahtumaa, kongressia tai koulutustilaisuutta.
Koulutuspäivä voi päättyä drinkkeihin jokiristeilyllä tai erävaellus yhteistyökumppanin kanssa jalkahoitoon metsälammen rannalla. Vain mielikuvitus on rajana.
Kokonaisvaltainen palvelukonseptimme helpottaa järjestelyvastuutasi huomattavasti.
Oikeissa varusteissa ja asiantuntevasti opastettuna suomalainen luonto jo sinällään on monelle todellinen elämys.
|